Läksiäiset

Sunnuntai-iltana iski pienimuotoinen paniikki siitä, että olimme jättäneet viisumin uusinnat hieman viime tinkaan. Ja huvittavinta oli myös se, että vitsailimme asiasta aivan vaihdon alussa ja vielä viime kuussakin. Aika siis todellakin on humahtanut jonnekin, mutta lopulta asia hoitui afrikkalaisella mittapuulla katsottuna todella sujuvasti!

Satuimme törmäämään toimistossa suomalaiseen opiskelijapariskuntaan, mikä oli hyvin hassu yhteensattuma! Tällä mantereella ei kyllä törmää liian usein edes länsimaalaisiin, ja olikin mukavaa, että päätimme lounastaa yhdessä lähellä sijaitsevassa etiopialaisessa ravintolassa.

Afrikka-kokemuksia riitti jaettavaksi, kun jutustelukin oli huomattavasti sujuvampaa ja värikkäämpää omalla äidinkielellä. Merkkinä pitkäaikaisemmasta ulkomaillaolosta taitaakin olla se, että hämmästelee mielessään vastapuolista, joka ymmärtää jokaisen lauseen ja eleen täydellisesti. Eksoottisen ruokakokemuksen äärellä kului rennosti useampi tunti, ja afrikkalaisittain söimme yhteiseltä, suurelta tarjottimelta ruokia käsin.

Etiopialainen ruoka oli mukava ja uusi kokemus.

Keskiviikon tenttikoettelemus kummitteli koko tiistaipäivän, mutta turhaan. Suoriuduin viidestä kokeesta eli ohangla-paritanssista, nyatiti-naistentanssista, History of Kenyan Music -tentistä, ohangla-rumpukokeesta ja klassisesta laulukokeesta hyväksytyin arvosanoin sekaviin olosuhteisiin nähden. Sen olemme kyllä afrikkalaisesta koulukulttuurista nyt oppineet, että oppilaan heikko suoriutuminen koetaan opettajan häpeäksi. Eli siis juuri päin vastoin suomalaiseemme verraten. Ja tästä johtuen tunnelma koululla oli todella hermostunut, mikä tuntui meistä tyhmältä.

Kämppä tuli nopeasti täyteen!

Eilen vietimme odotettua läksiäisiltaa. Paikalla oli musiikinopiskelijoita eri vuosikursseilta sekä mukavat, uudet saksalaiskaverimme Rebecca ja Anna.

Mitäs me länkkärit?! :)

Tarjoilimme säästössä säilyneitä suomalaisherkkujamme, kuten Fazerin sinistä ja Muumi-karkkeja. Lautaset tyhjentyivät kymmenen minuutin sisään hieman liiankin nopeasti, sillä kulttuurieroja loppuun asti huomioineena Keniassa ei ilmeisesti käytetä meille tuttua "jokaiselle yksi" -tapaa. Oli meillä onneksi tarjolla myös teetä ja keksejä vieraiden tuomien limsan ja popcornien lisäksi. Tilat olivat hieman ahtaat, mutta tunnelma oli tiivis ja meillä oli hauskaa!

Ihana Ruth!

Jyväskylässäkin vaihdossa ollut Kevin!

Ai ja nytkö niitä fiiliksiä? Ööö. No ne taitavat olla ihan samanlaisia kuin alla olevassa kuvassa. Tämä päivä meni itsellensä uskotellessa siitä, että ympärillä olevat asiat tapahtuivat todellakin viimeistä kertaa ja  ensi viikolla opettajat eivät kysele enää perään, vaikka meitä ei näykään koululla.

Ollin pitkistä hiuksista riitti tytöillä iloa!!

Eli ihan hullua. 13 viikkoa Keniassa takana ja olo on uupunut, onnellinen, ylpeä, sekava, jännittynyt, mutta kiitollinen. Tuntuu hyvältä, että lähdemme huomenna Sansibarille selvittämään rauhassa ajatuksia ja päitämme. Turistirannat ja valkoiset ihmiset auttavat hieman pehmentämään laskua kahden viikon päähän, kun palaamme takaisin Suomeen. Ja nyt sen uskaltaa jo mainita, sillä en minä ainakaan täällä tyhjässä Usambaran asunnossa enää viihdy! Kaiken kaikkiaan otimme kyllä ison palan haukattavaksi, ja olihan se sen arvoista. Afrikka on tuonut paljon uusia näkökulmia Suomessa elettävään elämään, poistanut ennakkokäsityksiä, kasvattanut sietokykyä monessa eri asiassa ja jättänyt muistoja monenlaisista ihmisistä. Tästä on hyvä jatkaa!

Näkemiin Kenia!

Kwaheri Kenia! Lomakuvia ja -päivityksiä Sansibarilta tiedossa nettimahdollisuuksista riippuen, mutta viimeistään Suomesta.

Terveisiä lumiseen Suomeen! Pian nähdään!