Läksiäiset

Sunnuntai-iltana iski pienimuotoinen paniikki siitä, että olimme jättäneet viisumin uusinnat hieman viime tinkaan. Ja huvittavinta oli myös se, että vitsailimme asiasta aivan vaihdon alussa ja vielä viime kuussakin. Aika siis todellakin on humahtanut jonnekin, mutta lopulta asia hoitui afrikkalaisella mittapuulla katsottuna todella sujuvasti!

Satuimme törmäämään toimistossa suomalaiseen opiskelijapariskuntaan, mikä oli hyvin hassu yhteensattuma! Tällä mantereella ei kyllä törmää liian usein edes länsimaalaisiin, ja olikin mukavaa, että päätimme lounastaa yhdessä lähellä sijaitsevassa etiopialaisessa ravintolassa.

Afrikka-kokemuksia riitti jaettavaksi, kun jutustelukin oli huomattavasti sujuvampaa ja värikkäämpää omalla äidinkielellä. Merkkinä pitkäaikaisemmasta ulkomaillaolosta taitaakin olla se, että hämmästelee mielessään vastapuolista, joka ymmärtää jokaisen lauseen ja eleen täydellisesti. Eksoottisen ruokakokemuksen äärellä kului rennosti useampi tunti, ja afrikkalaisittain söimme yhteiseltä, suurelta tarjottimelta ruokia käsin.

Etiopialainen ruoka oli mukava ja uusi kokemus.

Keskiviikon tenttikoettelemus kummitteli koko tiistaipäivän, mutta turhaan. Suoriuduin viidestä kokeesta eli ohangla-paritanssista, nyatiti-naistentanssista, History of Kenyan Music -tentistä, ohangla-rumpukokeesta ja klassisesta laulukokeesta hyväksytyin arvosanoin sekaviin olosuhteisiin nähden. Sen olemme kyllä afrikkalaisesta koulukulttuurista nyt oppineet, että oppilaan heikko suoriutuminen koetaan opettajan häpeäksi. Eli siis juuri päin vastoin suomalaiseemme verraten. Ja tästä johtuen tunnelma koululla oli todella hermostunut, mikä tuntui meistä tyhmältä.

Kämppä tuli nopeasti täyteen!

Eilen vietimme odotettua läksiäisiltaa. Paikalla oli musiikinopiskelijoita eri vuosikursseilta sekä mukavat, uudet saksalaiskaverimme Rebecca ja Anna.

Mitäs me länkkärit?! :)

Tarjoilimme säästössä säilyneitä suomalaisherkkujamme, kuten Fazerin sinistä ja Muumi-karkkeja. Lautaset tyhjentyivät kymmenen minuutin sisään hieman liiankin nopeasti, sillä kulttuurieroja loppuun asti huomioineena Keniassa ei ilmeisesti käytetä meille tuttua "jokaiselle yksi" -tapaa. Oli meillä onneksi tarjolla myös teetä ja keksejä vieraiden tuomien limsan ja popcornien lisäksi. Tilat olivat hieman ahtaat, mutta tunnelma oli tiivis ja meillä oli hauskaa!

Ihana Ruth!

Jyväskylässäkin vaihdossa ollut Kevin!

Ai ja nytkö niitä fiiliksiä? Ööö. No ne taitavat olla ihan samanlaisia kuin alla olevassa kuvassa. Tämä päivä meni itsellensä uskotellessa siitä, että ympärillä olevat asiat tapahtuivat todellakin viimeistä kertaa ja  ensi viikolla opettajat eivät kysele enää perään, vaikka meitä ei näykään koululla.

Ollin pitkistä hiuksista riitti tytöillä iloa!!

Eli ihan hullua. 13 viikkoa Keniassa takana ja olo on uupunut, onnellinen, ylpeä, sekava, jännittynyt, mutta kiitollinen. Tuntuu hyvältä, että lähdemme huomenna Sansibarille selvittämään rauhassa ajatuksia ja päitämme. Turistirannat ja valkoiset ihmiset auttavat hieman pehmentämään laskua kahden viikon päähän, kun palaamme takaisin Suomeen. Ja nyt sen uskaltaa jo mainita, sillä en minä ainakaan täällä tyhjässä Usambaran asunnossa enää viihdy! Kaiken kaikkiaan otimme kyllä ison palan haukattavaksi, ja olihan se sen arvoista. Afrikka on tuonut paljon uusia näkökulmia Suomessa elettävään elämään, poistanut ennakkokäsityksiä, kasvattanut sietokykyä monessa eri asiassa ja jättänyt muistoja monenlaisista ihmisistä. Tästä on hyvä jatkaa!

Näkemiin Kenia!

Kwaheri Kenia! Lomakuvia ja -päivityksiä Sansibarilta tiedossa nettimahdollisuuksista riippuen, mutta viimeistään Suomesta.

Terveisiä lumiseen Suomeen! Pian nähdään!

Kolme kuukautta mittarissa!

Viikko alkoi meidän tyttöjen valmistelemalla "Suomi-esitelmällä", jonka tarkoituksena oli esitellä suomalaista perinne- ja populaarimusiikkia kenialaisiin vastaaviin vertaillen. Afrikkalainen opiskelijayleisö osoittautui erittäin haastavaksi, sillä hälinä ja keskittymiskyky olivat ala-astetasoa. Onneksi saimme kuitenkin huomion takaisin musiikkitärpeillämme, joita soitimme esimerkiksi Stam1nalta, Fintelligensiltä ja Jari Sillanpäältä. Suomimusiikki puri yleisöön "Tekee mieli tanssia" -lausahduksista päätellen oikein hyvin!

Lopuksi ajauduttiin hieman aiheen ulkopuolelle.

Lauantain vapaapäivää vietettiin viimeisten Mr. Price -shoppailujen merkeissä. Angry Birds on kyllä valloittanut Keniankin mukavasti, sillä miestenosastolla myytiin erilaisia tuotepaitoja.

Angry Birds lentelee Keniassa.

Kävimme ihmettelemässä kaupunkimaisemia KICC-tornista, joka on keskustassa sijaitseva kaupungin korkein rakennus.

Kenya International Convention Centre.

Nairobin maisemat näyttivät korkealta hyvinkin eurooppalaiselta eli järjestelmälliseltä ja siistiltä. Se taisi johtua osittain myös siitä, että torni sijaitsee kaupungin paremmalla puolella, eikä kauempana sijaitsevia slummialueita pystynyt hahmottamaan. Kaupunkia oli hauska hahmotella yläilmoista kuluneiden kuukausien jälkeen, kun moni asia tuntui tutulta alun sekasortoon verraten.

Kaupunkimaisemaa.

Hassua, mutta viime yön unet tuntuivat olevan jotenkin hakusessa. Päässä pyöri ajatuksia siitä, että ensi viikolla saatamme vaihto-opiskelut päätökseen ja lauantaina suuntamme kohti lentokenttää ja Sansibaria. Ikäänkuin aloittaisimme jonkinlaisen lähtölaskennan Suomeen ja kot... Shh. Se sana tuntuu vielä oudolta. Kyllä omien läheisten kohtaaminen nimittäin jännittää. Tosi kovasti.

Huomenna mittariin pamahtaa kolme kuukautta, mikä tuntuu huikealta! Päiväämme juhlistimmekin tänään tuttuun tapaan viimeisillä herkutteluilla Java-kahvilassa. Mango-shaket ja suklaakakku veivät kyllä totaalisesti kielen mennessään!

Herkkujaa on siinä monenmoistaa...!

Koska elokuvissakäynti osoittautui viime kerralla niin rentouttavaksi, päätimme mennä tyttöjen kesken katsomaan uusimman Twilight -rakkauspläjäyksen! Ja sitä se todella oli, sillä elokuvassa vietettiin myös joulua ja kuvattiin paljon talvimaisemia, mikä osoittautui lopulta lähes liian kovaksi palaksi koti-ikävän iskiessä. Hetken luulin olevani jo kotisohvalla Suomessa, kunnes valot syttyivät ja kävelimme ulos Nairobin kiireisille kaduille mustien ihmisten sekaan. Tunteiden vuoristorataa, sanon minä.

Twilight ja popcorn toimi!

Ensi viikolla kirjotellaan ja soitellaan tentit pois alta, torstaina vietetään voittajafiiliksellä läksiäisiä opiskelijaporukan kesken ja perjantaina pakataan Kenia rinkkaan. Kuulostaapa yksinkertaiselta, mutta edessä taitaa olla aika kiireinen ja tunteikas viikko. Lämmintä viikkoa lukijoille!

Viimeisiä viedään, joten nyt nautitaan!

Viikonloppu Kisumussa

Otettiin torstai-aamuna bussivuoro Easy coachin kyydissä kohti Kisumua. Matkaan lähdimme yhdeksän aikoihin ja perille saavuimme iltapäivällä luvatun kello neljän jälkeen. Pisteet siitä bussiyhtiölle! Tie oli pääosin ihan hyvässä kunnossa ja maisemia ehti tuijotella. Aurinko jaksoi porottaa kiitettävästi koko päivän ajan, mutta onneksi meitä oli varoiteltu kaupungin lämpimämmästä ilmastosta.

Otimme majoituksen kolmeksi yöksi Museum View -nimisestä hostellista, joka kustansi 11 euroa/yö+aamupala. Huone oli ihan siisti ja ajoi asiansa, vaikka ensimmäisenä iltana kärsimme tuttuun tapaan muutamista sähkökatkoksista. Hostelli oli kauttaaltaan hieman kolkko ja todella kaikuisa, mikä hieman häiritsi. Aamuisin viiden aikaan naapurissa asusteleva kukko herätteli meitä kurjalla lauluäänellään, eikä vieressä sijaitsevan intialaistemppelin rukouslaulu eli epämääräinen joikuaminenkaan jäänyt kuulematta. Hostellin sijainti oli vartin kävelymatkan päässä keskustasta, mutta lukuisat pyörätaksit, mopot ja tuktukit kuljettivat kaupungissa vaivattomasti edulliseen hintaan vuorokauden ympäri.

Perjantaina lähdimme toiveikkaina kohti Kisumu Beach Resort -toimistoa, joka kotisivujensa perusteella vaikutti asialliselta matkailuyritykseltä. Tuktuk-kuljettajamme harhailujen jälkeen saavuimme ränsistyneen ja hiljaisen matkailukeskuksen pihaan. Hmm, onkohan tämä oikea paikka?

Ränsistynyt matkailukeskus.

Paikalliset yrittäjät löysimme aamupalapöydästä, ja tiedustellessamme veneretkestä Ndere-saarelle he purskahtivat nauruun. Nostimme katseemme järvelle ja kauhistuimme. Jalkapallokenttä vai yksi maailman tunnetuimmista järvistä?

Tuossa järvessä ei veneillä!

Meiltä oli jäänyt tieto järkyttävästä rehevöitymistilanteesta huomioimatta, joten suunnitelmat saarelle pääsystä muuttuivat. Paikallisten kehotuksesta istuimme alas juttelemaan mukavia ja teekupposten jälkeen meille esitettiin avulias mopokyytitarjous saarelle. Asia oli sovittu ja kaupan päällisiksi saimme uudelta dj-kaveriltamme ilmaisen autokyydin takaisin keskustaan. Noh, kävihän se näinkin!

Kisumun suuret luvatut markkina-alueet, joita lähdimme iltapäivästä innoissamme kiertelemään, eivät aivan vastanneet odotuksia. Missä lienee vika? Meissä vai Kisumussa? Suurella Kibuye-marketilla tavara oli liiankin käytettyä ja alue epäsiisti, kun taas Main-marketilla epämääräisesti sijoitetuissa kojuissa tavara oli kuluneennäköistä ja vanhanaikaista. Lopulta löysimme yhdet kankaat (4,00e/kpl) mukavan hiljaiselta naiskauppiaalta.

Pyörätaksilla kohti markkina-alueita.

Paikallista tilapia-kalaa parhaimmillaan pääsimme nauttimaan Tilapia Beach -ravintolassa, joka löytyi "järvenrannasta" keskustan liepeiltä. Maisema oli tosiaankin lohduton, vaikkakin ravintola itsessään ihan mukavanoloinen ja viihtyisä.

Tilapia Beach -ulkoilmaravintola.

"Järvimaisemaa" ravintolan terassilta.

Lounastimmepa kalleimpaan hintaan koko vaihtoaikana, kun jättikala kahdelle ranskalaisineen ja juomineen maksoi 11,00 euroa/hlö. Mutta oli se hyvää, todella hyvää!

Herkullinen tilapia-vonkale!

Illalla kävimme nauttimassa herkulliset shaket The Duke of Breeze -ravintolassa, jossa aamuinen dj-kaverimme työskentelee. Paikkaa olisimme tuskin ilman hänen vihjaustaan löytäneet ja oli mukavaa päästä ihastelemaan kauniita maisemia kerrostalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta, tunnelmallisesta ravintolasta.

Aamulla otimme mopokyydit allemme ja suuntasimme kohti Ndere-saarta. Puolentoistatunnin matka epämääräisillä teillä, haisevat kypärät päässämme ei ollut miellyttävimmästä päästä, mutta seikkailunhaluisina sitä tekee näköjään mitä vaan!

Tankkaamassa ennen lähtöä.

Aloimme olla kohteesta epävarmoja jo perille päästyämme, sillä syrjäinen sijainti ja hiljaiselo eivät vaikuttaneet lupaavalta. Toimistorakennuksesta löysimme saaren työntekijän, joka toivotti meidät tervetulleeksi.

Työntekijä opasti meidät rantaan.

Sitten alkoivat väännöt opiskelijatodistuksen aitoudesta, pääsylipun hinnasta ja venekyydeistä. Saarelle sai lähteä seikkailemaan yksin, eikä ympäristössä ollut liikkeellä krokotiilejä, virtahepoja tai käärmeitä vaarallisempia eläimiä! Ylihinnoiteltu venekyyti rehevöityneessä järvessä vaikutti ainoalta varteenotettavalta vaihtoehdolta, johon päädyimme pitkin hampain. Vaivalloisen mopokyydin jälkeen oli vain pakko päästä tekemään edes jotain, kun paikan päälle oli kerran tultu!

Epätoivoiselta näytti.

Puimme "pelastusliivit" päällemme ja istuimme veneeseen luontoelämystä odotellen. Järven tilanne jopa suretti, kun yritimme veneillä saaren vierustaa vesikasveihin tarttuen. Varttitunnin jälkeen kuljettajamme ilmoitti yhtäkkiä kiristyneestä aikataulustaan, joten turhautuneina mitäänsanomattomaan retkeen, päätimme palata rantaan. Kaikesta tästä meille käteen jäi vain ylihintainen "sademetsäpusikkomaisema" pilaantuneella Victoriajärvellä. En suosittele.

Olo oli epätodellinen ja pettynyt!

Lepyttelimme hermojamme iltapäivällä kaupungin parhaaksi luetellussa Haandi-ravintolassa, jossa intialainen ruoka herätteli ihanasti makuaisteja. Tyylikkäät tilat ja ystävällinen palvelu saivat tuntemaan olon vähän paremmaksi.

Naan-leipää ja pinaattijuustovuokaa.

Päiväunet olivat paikallaan seikkailujen jälkeen, mutta illalla jaksoimme käydä vielä hyvästelemässä Kisumun em. kattoterassiravintolassa.

Savanna-siideri oli paikallaan.

Ensi viikolla aletaan valmistautua tulevaan tenttiviikkoon ja läksiäisiäkin täytyisi suunnitella. Kaksi viikkoa koulua jäljellä ja sitten Sans.....! Jäiks!

Länkkäriä ja letkajenkkaa

Lähdimme Sannan kanssa viime perjantaina viettämään kunnon "länkkäripäivää" Jumbo-Flamingo -tapaiselle Village Marketille, joka sijaitsee Nairobin hienostoalueella 10 kilometrin päässä keskustasta. Olemme paenneet afrikkalaista arkea erilaisin aktiviteetein tämän kuukauden aikana aika tiuhaan tahtiin. Totuus on se, että päivärutiineja ja turhauttavaa koululla istumista on vain pakko päästä karkuun!

Näkymää kahvilan parvekkeelta.

Länsimaiseen makuun suunnitellusta "kauppakylästä" löytyi monenmoista aina kauneushoitoloista merkkivaateliikkeisiin. Keskuksesta löytyi myös (ehkä kaupungin ainoa) luotettava ja asiallinen apteekki. Sattuipa perjantaisen toripäivän kunniaksi paikalla olemaan myös tuttu Masai market, jossa pystytettynä oli lähes sata kappaletta afrikkalaistavarakojua. Täytyihän meidän paikallisia käsityöyrittäjiä käydä jälleen muutamilla tuliaisostoksilla tukemassa.

Shoppailut käynnissä.

Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana olimme paikassa, jossa oli oikeasti vain valkoisia! Toki se oli kohteestamme johtuen ihan ymmärrettävää, mutta vajaa kolme kuukautta mustien ihmisten ympäröimänä alkaa ilmeisesti näkyä ja tuntua niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Päässä pyöri nimittäin vain hämmentyneitä kysymyksiä siitä, että "Miksi nämä ihmiset ovat täällä? Mistä he ovat oikein tulleet?".

Iltapäivällä laitoimme niin sanotusti edellä mainitun vahingon kiertämään ja otimme lapsenmielisinä ilon irti viihdekeskuksen waterparkissa. Siellä me Sannan ja mustien koululaislasten kanssa laskimme vesiliukumäkiä onnesta soikeina! Meidän oli helppo pitää hauskaa kahden ja puolen euron edestä, mutta muutamilla lapsilla taisivat kloorivedet mennä "vääräänkurkkuun", kun keskittymiskyky herpaantui valkoista ihonväriä tuijottaessa ja hämmennellessä!

Valmiina vesiliukumäkeen!

Sunnuntain perinteinen "löhöilypäivä" kului keskustassa. Seikkailunhaluisina päätimme käyttää ihonväriämme hyväksi ja kävelimme keskustassa komeilevan Hilton-hotellin oville. Meitä tervehdittiin samantien kohteliaasti, joten turvatarkastusten jälkeen kävelimme pokkana sisään. Helppoa. Noh, kyllähän se vähän huvitti, kun uteliaisuudesta otimme hissin ylimpään kerrokseen ja seikkailimme ulkoallasosastolla saunoja tiedustellen.

Hilton-hotelli.

Hotellin aulasta.

Sitten oli vuorossa lisää länsimaista, mutta meille sopivampaa hupia. Ajatelkaas, että pelkkä elokuvissa käyminen sai olon tuntemaan niin mielettömän kotoisaksi. Elokuvateatterin aula ja kioskit olivat kivasti valaistu ja mainosjulisteet koristivat tyylinmukaisesti seiniä. Popcorn tuoksui pihaovelle asti ja ihmiset odottivat näytöstä karkkipusseja rapistellen. Toki tarkat laukuntutkimiset ja turvatarkastukset sisäänpääsyillä muistuttivat Nairobissa vallitsevasta terrorismiuhasta, mutta James Bondin räiskiessä valkokankaalla uudessa Skyfall-elokuvassa Afrikka unohtui hetkessä. Korvatulppia jouduimme jälleen liian suuren äänenvoimakkuuden vuoksi käyttämään, mutta se olikin tuttua ja odotettavissa. Pääsylipun hinta, (aikuinen 8,00e ja opiskelija 5,00e), vaikuttanee kenialaiseen yleisöön, joka koostui pääosin valkoisista, arabeista ja yläluokkaisista paikallisista.

Pääsimme katsomaan Bondia Itä-Afrikan suurimmalta valkokankaalta Imax-teatterissa.

Koulussa olemme päässeet kertomaan suomalaisesta kulttuuristamme aina silloin tällöin. Ensemble-kurssilla, jolla olemme harjoitelleet opettamista, sain oivan tilaisuuden eilen ohjata huippuhauskan kansantanssimme. Ensin kävimme läpi jenkan taustatietoja, opettelimme lausumaan Katri-Helenan Letkis-laulun sanat ja muutamien rytmiharjoitusten jälkeen tanssimmekin jo iloisesti letkajenkkaa. Oli hauskaa huomata se, että kenialaiset lausuvat suomenkieltä todella hyvin, ja laulunsanoista sai selvää. Yksi syy löytyykin kenialaisesta kikuyu-heimosta, jonka kielessä on paikallisten mukaan samanlaisia äänteitä omiimme verraten. Saimme tunnilta ikimuistoista videomateriaalia!

Lähdemme huomenna tyttöjen kesken viikonlopun viettoon Kisumuun, joka on pikkukaupunki Kenian länsiosassa Victoriajärven rannalla. Pääsemme herkuttelemaan oikein kunnolla paikallisella tilapia-kalalla ja ehkäpä näemme myös muutaman virtahevon, joita paikalliset kuuleman mukaan mielellään esittelevät.

Kaunis ja ystävällinen Uganda

Viime viikolla lähdimme retkelle naapurimaahan Ugandaan. Vietimme kolmessa eri kaupungissa yhteensä viisi päivää, ja pidempäänkin olisimme ehdottomasti halunneet olla maan osoittautuessa aivan upeaksi ja monipuoliseksi kohteeksi!

Lähdimme keskiviikkoiltana kahdeksan aikoihin Nairobista yöbussilla kohti Kampalaa, Ugandan pääkaupunkia. Heti kärkeen matkanjärjestäjä palautteli meidät "Afrikan pinnalle" luetellessaan useita turvallisuussääntöjä matkustuksen aikana. Esimerkiksi "emme ota tien varrelta matkustajia tai pysähdy kertaakaan, älkää ottako/ostako ulkopuolisilta mitään ja pitäkää ikkunat suljettuina" nostattivat pyhäinpäivän halloween-tunnelmaa! Pilkkopimeässä bussissa ei huonoja teitä tai kovaa vauhtia pahemmin osannut pelätä ja rajanylitys aamuviideltä sujui unensekaisissa tunnelmissa. Neljätoistatuntia myöhemmin istuimme kuitenkin turvallisesti aamupalalla Kampalan keskustassa.

Matkasta selvinneenä ja väsyneenä aamupalalla.

Yövyimme New City Annex -nimisessä hostellissa, joka oli siisti ja kotoisa majapaikka. Alakerrasta löytyi ravintola, jossa nautimme lounasta ja illan elokuvat haimme paikalliselta "piraattikopioyrittäjältä". Kolmenhengenhuone maksoi yöltä noin 5 euroa/hlö.

Iltapäivästä lähdimme tutustumaan Uganda Arts & Crafts Village -toriin, joka sijaitsi hostellimme läheisyydessä Ugandan Kansallisteatterin takana. Hintataso Ugandassa on Keniaa alhaisempi, joten hinnat olivat todella opiskelijaystävällisiä. Yksi euro on 3500 ugandanshillinkiä, joten olo oli kuin miljonäärillä!

Liikkeissä myytiin erilaisia käsitöitä, koruja ja matkamuistoja.

Toisena päivänä lähdimme aamupalalle Oasis mall -ostoskeskukseen, jonka löysimme iltakävelyllämme. Paikka oli hyvin länsimaalainen eli siisti, järjestelmällinen ja pullollaan palveluita. Mr. Price -shoppailujen jälkeen haimme tavaramme hostellilta ja suuntasimme bussiasemalle. Uskallauduimme päiväsaikaan ottamaan reissun ensimmäisen taksikyydin. Kuljettaja osoittautui rehelliseksi kaveriksi, ja samaa täytyy sanoa muustakin paikallisesta väestöstä: todella ystävällisiä ihmisiä!

Matkanteko myöhästyi kaksi tuntia, sillä Afrikassa bussit lähtevät vasta niiden ollessa täynnä.

Saavuimme kauniiseen ja hiljaiseen Entebbeen, joka on pieni kaupunki Victoriajärven rannalla. Kaupungissa sijaitsee Ugandan kansainvälinen lentokenttä, joka taitaa olla myös maan ainut. Majapaikkaa vailla lähdimme suunnistamaan kohti hostellikylttejä ja lopulta tärppäsikin, mutta hyvin afrikkalaiseen tapaan.

Majapaikkaa etsimässä.

Vietimme yömme erään ugandalaisen miehen talossa, johon hän oli vasta avaamassa guest housea. Paikka vaikutti kuitenkin kivalta, joten tuttuun 5 euron hintaan (hlö) jäimme taloon mielellämme!

Suunnitteilla oleva guest house.

Ennen auringonlaskua ehdimme tutustua järvenrantaan, joka sijaitsi vain kilometrin päässä majapaikastamme. Victoriajärvi on siis Afrikan suurin järvi, laajin trooppinen järvi maailmassa ja pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin makean veden järvi. Tuntui mahtavalta päästä näkemään upeita maisemia näin merkittävän vesistön äärellä ja taas toisaalta seurata ugandalaisten ihmisten arkipäivää; lapset leikkimässä ja miehet kalastamassa.

Valkoinen turisti saa lapsilta hetkessä huomion.

Rantamaisemaa.

Hyvällä fiiliksellä!

Lauantaiaamuna palasimme matatulla Kampalaan. Päätimme käydä lounaalla ostoskeskuksessa ennen lähtöämme seuraavaan kaupunkiin. Sitten tapahtui jotain odottamatonta: törmäsimme suomalaiseen opiskelijaryhmään! Ette uskokaan, miten oudolta ja hyvältä se tuntui! Vaihdoimme innoissamme kuulumisiamme ja yhtenevät matkasuunnitelmat Sansibarille naurattivat meitä kovasti. Otimme ylös yhteystietoja, mikäli ehtisimme järjestää yhteiset pikkujoulut tulevalla paratiisisaarella.

Matkalla matatupaikalle: bodabodan eli mopotaksin kyydissä jännitti ja nauratti kovasti!

Saavuimme iltapäivällä Jinjaan, joka on kaupunki Niilin varrella. Suomalaisystäväni ja hänen kongolainen miesystävänsä tulivat meitä vastaan ja suuntasimme porukalla hostellille. Hyväksi havaittu viiden euron hinta ei ollutkaan enää tasoisensa. Ensimmäisessä huoneessa tuli vesi lattialle, joten vaihdoimme toiseen. Siistiksi ei voinut sitäkään kutsua, kun huomasin astuneeni vahingossa lattialla lojuneen käytetyn ehkäisyvälineen päälle. Ensin tuli huuto, sitten nauru! Huoneenovessamme ei ollut myöskään lukkoa, joten yöllä kesken unien ukkossään vuoksi ovi pamahti auki. Olo oli kuin kauhuelokuvassa, mutta taas Afrikka sai meidät ensin kirkumaan ja sitten nauramaan vatsat kippuralla!

Oheinen mainoskuva on kyllä otettu jostain aivan muusta kuin kyseisestä guest housesta!!

Ensimmäinen "baarikokemus" koko vaihtoaikana. Lähdimme porukalla iltapalalle läheiseen ravintolaan, jossa otimme muutaman biljardierän Ollin kanssa. Musiikki soi taas tuttuun tapaan niin lujaa, etteivät korvatulpatkaan meinanneet auttaa, mutta ihan mukava ilta meillä oli!

Kilpailu käyntiin!

Sunnuntaina hyvästelin ystäväni ja suuntasimme bodabodilla Niilin kupeeseen Nile River Explorers -leirintään. Brittiläisten ylläpitämä turistipaikka oli oikea unelmakohde: paljon erilaisia retkipaketteja, hyvät majoitustilat ja upeat maisemat! Ensimmäisenä meitä kohtasi oikeastaan valinnanvaikeus!

Näissä maisemissa rentoutui!

Päätimme Sannan kanssa lähteä ensimmäiseksi ratsastusretkelle. Kyllä. Minäkin hevostyttö kahdentoistavuoden takaa nousin hevosenselkään ja ylitin itseni kokeilemalla myös ravia ja laukkaa onnistuneesti! Retki Niilin varrelta sademetsän läpi aina pieniin afrikkalaiskyliin tuntui lähes uskomattomalta. Ja siltä se kuulostaakin kirjoitettuna, mutta kokemus oli ikimuistoinen. Hintaa retkelle tuli noin 45 euroa/hlö.

Nile Gold ja Sanna & Charlie ja minä!

Hymy herkässä Niilillä!

Törmäsimme ratsastusretkeltä palattuamme paikalliseen mieheen, joka tarjoutui järjestämään meille veneajelun auringonlaskun ajaksi. Historiallisestikin merkittävä Niili on 6650 kilometrin mitallaan maailman toiseksi pisin joki. Joella näimme paljon erilaisia lintuja ja pysähdyimme kurkistamaan myös luolan suulle. Minä uskallauduin tarkastelemaan luolaa vähän lähempääkin, mutta pienet lepakot, joita sisällä näytti roikkuvan satoja, jännittivät!

Luolaa tutkimassa.

Näkymä luolan sisältä.

Kävimme kääntymässä myös benji-hyppypaikalla ja padolla.

Veneretkellä.

Sateenkaari koristi taivasta benjihyppypaikalla.

Sanna ikimuistoisti upean auringonlaskun.

Kaunis auringonlasku.

Maanantai-aamuna heräsimme tikkana ylös, kun luvassa oli Uganda-retken kruunaus eli kokopäivän kestävä white water rafting -retki Niilillä! Kaikenkattava retki maksoi 100 euroa sisältäen majoitusalennuksen, ruuat, välineet ja kuljetukset.

Rannalla lähdössä seikkaluun.

Retkelle lähti mukaan asiantunteva henkilökunta, joka teki olomme turvalliseksi. Melontaopastuksestamme vastasi leppoisa brittiläinen veneoppaamme ja vedessä meitä oli valmiina auttamaan turvavene ja turvakajakki. Lisäksi päiväämme lähti ikimuistoistamaan kuvauskajakki, jonka hauskat otokset ostimme jälkikäteen 20 eurolla.

Ensimmäinen kuohu jännitti älyttömästi.

Varusteina meillä oli pelastusliivit, kypärä ja mela. Aluksi harjoittelimme varautumaan käytännön tilanteisiin sukeltamalla veneen alle ilmataskuun, kaatamalla veneen ja opettelemalla veneoppaan käskyt, kuten "melo, alas ja asemiin". Tämä lievitti jännitystä ja helpotti käyttäytymistä vedessä.

Valmiina putouksiin!

Mikäli haluat haastaa itsesi, suosittelen extremeä kokemusta! Adrenaliinin täyteisen päivän aikana ehti myös rentoutua ja ihastella upeaa ympäristöä, sillä aivan koko ajan emme kuohuissa kastuneet ja meloneet.

Veneen kaatuminen oli lähellä!

Ugandan gorillasafarit ja Ssese saaret jäivät toiseen kertaan, mutta maa teki minuun pysyvän vaikutuksen, ja olisikin upeaa päästä joskus takaisin. Tuntuu hassulta, että Keniaakin köyhemmän maan ihmiset käyttäytyvät valkoisia kohtaan aivan toisella tavalla: ystävällisesti ja luotettavasti. Asia voisi kuitenkin olla aivan päinvastoin. Turvallinen liikkuminen kaduilla tuntui todella vapauttavalta vaaralliseen Nairobiin tottuneelle.