Kulttuurishokkihoitoa

Kuherruskuukausi Keniassa alkaa olla vähitellen ohitse. Jatkuvien kulttuurielämysten ja hekumointien sijaan olemme alkaneet keskustella "Suomessa kaikki on toisin" ja "Afrikassa mikään ei toimi" -teemoilla. Välillä jopa tuntuu, että laskemme jäljellä olevia viikkoja ainoastaan Sansibar-loma ja kotiinpaluu silmissämme. Aiemmin teimme samaa ajan vähyyttä kauhistellen. Viime kevään vaihtoonlähtövalmennuksessa meille esiteltiin tutkimustuloksia, joiden mukaan kulttuurishokki näyttäytyy useimmiten puolivälin jälkeen. Silloin emme osanneet varautua oikein mihinkään ja kaikki tuntui vain sekalaiselta informaatiopaketilta. Nyt alan ymmärtää, mistä on oikein kyse.

Kenialaista kulttuurishokkia edistäneet tekijät:
1) Jatkuva melu ja hälinä koulussa, bussissa, asuntolassa, ravintolassa, kaupungilla...
2) Paikallisten asennoituminen valkoisiin: jatkuva hyötyminen, nähtävyys, rahanlähde...
3) Voimakas kristinusko: jumala sitä, jumala tätä....
4) Asiakaspalvelu: jonossa etuilu, välinpitämättömyys, hitaus, töykeys...
5) Aikatauluttomuus ja epäluottamus: mikään ei tunnu toimivan, myöhästely, huoleton asenne...
6) WC- ja kylpyhuonetilat: epäsiisteys ja huono hygienia, haju, likainen vesi...
7) Ruoka: yksinkertaista, ravinnotonta, rasvaa, sokeria...
8) Turvattomuus: pimeällä liikkuminen vaarallista, pelko ryöstetyksi tulemisesta ja jopa raiskauksista...
9) Naisen asema: tasa-arvottomuus, koti, lapset, työ, puolison uskottomuudesta kärsiminen, ulkonäköön puuttuminen
10) Terveys: vatsataudit, ripuli, väsymys, ravinnonpuute, nestehukka, mielialavaihtelut, malariariski, hiv-riski...

Perjantaina lähdimme Nairobin Tenaan kyläreissulle, kun ystävämme Ruth vei meidät isosiskonsa luo lounaalle. Tuntui ihanan terapeuttiselta vierailla jonkun kotona, kun suurimman osan ajastamme vietämme virallisentuntuisessa kouluympäristössä opettajien ja "hyvän päivän tuttujen" kanssa. Ruthista onkin tullut meille kullanarvoinen ystävä, johon voi luottaa ja asennoitua avoimesti.

Kylässä.

Vierailun kruunasi 3-vuotias Christian-poika, joka oli meistä kovin innoissaan. Olin niin iloinen, kun sain kotoisasti leikkiä ja hömpöttää hänen kanssaan. Ja mikä hauskinta: Nuori herra oppi tarkkaavaisena samalla suomenkielisiä sanoja! Vierailun päätteeksi hän lukitsi minut kylpyhuoneeseen, mikä oli arvaten kovin hauskaa ja jännittävää!

Leikimme autoilla ja eläinleluilla.

Iloinen Christian.

Paluumatkalla näimme bussi-ikkunasta sen, mikä Nairobista kitkettiin pois presidentin käskystä karmaisevin ottein vuonna 2003. Nairobbery eli varas juoksi liikenteen seassa henkensä edestä pakoon perässä tulevaa, karjuvaa ihmisjoukkoa ja poliisia. Varastaminen on siis Keniassa kuolemanrangaistuksella kielletty ja jäimme vain arvailujen varaan siitä, miten miehen kävi. Kaupunki saatiin rauhoittumaan n. kymmenen vuotta sitten tappamalla jokainen varas poliisin toimesta, ja paikallisten mukaan kenialaiset jopa polttivat julkisesti varkaita hengiltä asettamalla bensalla valetun autonrenkaan varkaan ympärille ja sytyttämällä tuleen.

Kiertelimme lauantaina läpi Nairobin keskustassa sijaitsevan Kenya National Archieve and Documention -museon. Esillä oli afrikkalaista kulttuuria edustavia esineitä ja Kenian historiaan liittyvää materiaalia. Pääsylippu museoon maksoi 2 euroa.

Museossa oli paljon nähtävää.

Museossa oli mukavan hiljaista yhtä koululaisryhmää lukuunottamatta. Meluisasta Kulttuuriviikosta kärsineinä nautimme tyytyväisinä rauhoittavasta tunnelmasta.

Koululaisryhmä.

Postimerkkikokoelmaa tutkimassa.

Sunnuntaina vietimme omaa kulttuuripäiväämme ja kävimme katsomassa oopperaesityksen Kenian Kansallisteatterissa. Kirjoitin kalenteriini googlemapsin avulla reittiohjeet, ja kyllä olin ylpeä, kun löysimme paikan päälle ihan omin avuin! Nairobin keskusta alkaa tuntua siis tutulta!

Kenya National Theatre.

Olimme paikan päällä hyvissä ajoin, joten päätimme käydä vessareissulla vastapäisessä hienostohotellissa Fairmontissa. Silmät pyörienä ja suut auki haukoimme henkeä luksushotellin aulassa. Paikka oli todellista silmänruokaa ja hengenravintoa! Länsimaisella tasolla Suomesta löytyy varmasti samantasoisia, mutta viikkoja ankeissa oloissa viettäneiden silmin hillitty tunnelma hienouksineen tuntui taivaalliselta!

Teehuone.

Istuuduimme toviksi mukaviin nojatuoleihin ja hemmotteluksi tilasin itselleni lasillisen valkoviiniä (6,21 euroa), jota tilanne tuntui huutavan. Ravintolassa oli flyygeli, jonka eteen Olli istuutui soittelemaan ja tunnelmoimaan. Tilanne oli todella koominen! Ensin matkustimme kaupunkiin ränsistyneellä matatulla ja seuraavaksi siemailimme kallista juomaa hienostoalueella oopperanäytöstä odotellen!

Olli soittaa.

Valkkaria.

Oopperassa esiintyivät kuoronjohtaja ja musiikinopiskelija Elijah sekä KU:sta jo valmistunut Sylvester. Ooppera oli W. A. Mozartin Figaron häät, joka on farssinomainen tarina Figaron ja Susannan hääpäivästä. Pääsylippu opiskelijalta maksoi 4 euroa ja aikuiselta 7 euroa.

Naiset kiivastelivat miehistä.

Tarinassa on paljon juonittelua ja ihmissuhdesotkuja, mikä teki oopperasta todella humoristisen ja helposti seurattavan. Ooppera esitettiin englanniksi ja kaverukset suoriutuivat kyllä rooleistaan mallikkaasti! Kansallisteatteri paikkana oli kovin vaatimaton, ja muistutti enemmän siistiä nuorisoseurantaloa. Hauskaa oli myös se, että suurinosa yleisöstä oli valkoisia turisteja!

Sir Cecil oli mustasukkainen vaimostaan.

Puutarhuri tuli ilmoittamaan sopimattomasta vierailijasta.

Nuoret herrat: vasemmalla Elijah ja oikealla Sylvester.

Kävimme tänään varaamassa bussiliput (meno 23 euroa) Kampalaan, joka sijaitsee Kenian naapurimaassa Ugandassa. Yöbussissa on omat riskinsä, mutta keskiviikkona on helpompi lähteä koulupäivän jälkeen jo yötä vasten reissuun, jotta olemme torstaiaamuna perillä. Meillä kun on vain sunnuntaihin asti aikaa kierrellä upeita kohteita, joita Ugandasta löytyy monia! Sattumalta eräs suomalainen kaverini on kaupungissa lomalla tällä hetkellä, joten pääsemme tapaamaan myös häntä ja hänen ugandalaisia ystäviään.

Puolivälissä

Viime viikolla palasimme lomailun jälkeen takaisin opiskelurutiineihimme. Opettajat ja opiskelijat kyselivät innoissaan Mombasa-kuulumisiamme, ja olihan meillä kerrottavaakin.

Kouluhommia on kasaantunut yhtäkkiä yllättävän paljon ja hauskinta niissä on se, että tehtävät ovat suunnattu paikallisten tietotasolle. Tuntuu hieman hankalalta lähteä suunnittelemaan heimotanssiesityksiä historiankurssille tai etsiä käsiinsä kaksikymmentä erilaista kansallishymniä arkistosta, jota ei sattuneesta syystä ole. Noh, kyllä me jotain keksimme ja lopputentithän ne tärkeimmät ovat!

Tunneilla on välillä hyvin tylsää!

Koulussa järjestetään joka keskiviikko resitaalitunti, jolloin oppilailla on velvollisuus/vapaus esiintyä muille opiskelijoille ja henkilökunnalle. Päätimme esittää kolmistaan yleisön pyynnöstä suomalaisen kansanlaulun, ja valitsimme Värttinän Kiiriminnan, joka osoittautui ilmeisen menestyksekkääksi rytmikkään tyylinsä ja hauskan sovituksemme vuoksi!

Käsiohjelma

Ruth laulaa.

Torstaina kävimme koulusta tutustumassa Bomas of Kenya -kulttuurikeskukseen. Olimme käyneet paikassa jo aikaisemmin katsomassa näytöksen, mutta nyt tarkoituksena oli tutustua ns. kulissien taakse. Eräs työntekijä esitteli meille kenialaisia soittimia, ja kolmen tunnin luennon jälkeen olimme informaatiotulvasta hieman uupuneita.

Soitinesittely käynnissä.

Päivän oli alunperin tarkoitus kestää kello kymmenestä yhteen, mutta tuttuun tapaan aikataulu ei aivan täsmännyt. Päätimmekin syödä lounasta ja poistua paikalta vähin äänin. Lopuksi emme olleet kuitenkaan ainoita, jotka eivät halunneet jäädä kulttuurikeskukseen koko päiväksi. Ilmoitimme opettajalle ystävällisesti koko ryhmän voimin, että lähdemme kotiin. Sitä ennen pääsin vielä ihastelemaan hauskoja paviaaneja, jotka hengailivat kulttuurikeskuksen pihassa. Kyllä minua nauratti nuo punapeppuiset kaverukset!

Babooneja pihamaalla!

Takana äiti-paviaani, jolla on pikkuinen selässään!

Perjantaina kävimme Sannan kanssa taas vähän kaupungilla kuluttamassa vapaapäiväämme (ja rahojamme). Mukaan Mr. Price -vaateliikkeestä tarttui kotoisasti mm. syksyn ensimmäinen villaneule, sillä illat ovat olleet välillä ihmeenkin viileitä. Suomessa syystunnelma tuntuu syntyvän lämpimistä vaatteista, kynttilöistä ja pimenevistä illoista, ja nyt jatkuva kesä on alkanut tuntua jopa oudolta! Aivan kuin jotain olisi pielessä tai puuttuisi. Uskokaa tai älkää, mutta vuodenaikoja on alkanut kaivata, jopa niitä huonompiakin!

Perjantairuuhkaa!

Sunnuntaina saavutimme kunniallisesti vaihto-opintojen puolivälin! Lähdimmekin porukalla nauttimaan Nairobin hiljaisesta sunnuntaista ja kiertelemään paikkoja. Suuntasimme ensimmäisenä Masai marketille, jossa vierailimme aivan vaihdon alussa. Tunnelma torilla oli hyvin erilainen ensimmäiseen verraten. Valkoisia turisteja oli paljon enemmän, ja siksi myyjien jatkuva huomioiminen ja huutelu jakaantuivat mukavan tasapuolisesti. Viime kertaisen sinne-tänne-repimisen sijaan saimme kulkea itseksemme vapaasti kuin itsevarmoina "paikallisina", ja tinkiä hintoja tiukasti alaspäin. Mukaan tarttuikin useampi korvakorupari ja muutamia huiveja. Taisipa tavaroiden joukossa olla muutama tuliaisehdokaskin!

Masai marketilla riittää tavaraa!

Päätimme shoppailun jälkeen etsiä käsiimme tyylikkään Java-kahvilan (http://www.nairobijavahouse.com/) ja nauttia herkulliset päiväkahvit juhlapäivämme kunniaksi. Kovin paljon emme edes harhailleet, kun Ollin hyvällä suuntavaistolla saavuimme paikan päälle. Kahvilassa oli useampia valkoisia turisteja, mutta myös hyvinpukeutuneita paikallisia. Herkullisen ruokalistan nähtyämme päädyimme kahvittelun sijaan syömään pääruuan kautta. Jääteetä, jääkahvia, pestokanaleipää, ranskalaisia, Heintz-ketsuppia ja leipää juuston ja salaatin kera. Taivaallista! Ette uskokaan, miten täpinöissämme olimme laadukkaan eli länsimaiseen tasoon nähden "tavallisen hyvän" ruuan vuoksi!

Ollin herkkujääkahvi!

Pestokanaleipää, ranskalaisia ja jääteetä.

Keniassa asiakaspalvelun aakkoset ovat tuntuneet olevan pahasti hukassa, sillä tavallisimmin tarjoilijat eivät tule palvelemaan asiakkaitaan säntillisesti pöytiin istuuduttua. Odottelu ja tarjoilijan tuijottelu tilauksen merkiksi ovat olleet aivan liian yleisiä käytäntöjä. Sen sijaan Javassa palvelu oli tutunomaisen ystävällistä ja nopeahkoa! Kyllä meillä oli suut hymyssä, kun saimme ystävällisiä katseita ja huomiointia työntekijöiltä. Kahvilassa vallitsi myös rento ja lämmin tunnelma, joka tyypillisen arkihälinän ja jatkuvan, pauhaavan musiikin sijaan teki meidät kovin onnellisiksi.

"Me otetaan jälkiruuaksi juustokakkua!!!"

Ruokia odotellessamme näimme myös kahvilan ikkunasta "rikkaan alueen" varjopuolia. Eräs kerjäläismies lähestyi kahvilaa, mutta saman tien liian lähelle tultaessaan ulkona seisova vartijamies otti kädessään olevan ruoskan esille ja ilman sanallista varoitusta löi kerjäläistä useampaan otteeseen. Hyvin nopeasti kerjäläismies katosi näköpiiristä, mutta tapaus herätti meissä keskustelua. Suomessa emme näkisi tälläistä koskaan.

Ruokailuhetken kruunasivat taivaalliset jälkiruokaherkut, joilla päätimme itsemme palkita kuluneen puolivälin kunniaksi! Keniassa juusto- ja maitotuotekulttuuri on päässyt täysin unohtumaan, sillä sitä ei juurikaan ole. Voitte siis kuvitella, miten hyvältä juustokakkumme maistuikaan!

Ollin suklaashake ja tyttöjen juustokakku!

Kampuksella vietetään tällä viikolla kulttuuriviikkoa. Luvassa on ilmeisesti paljon erilaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä aina aamusta iltaan asti. Yleisömäärä yltää kymmeniin tuhansiin, eikä hiljaisia hetkiä taida olla luvassa riehakkaan, afrikkalaisen juhlintatavan vuoksi ollenkaan. Sanna ja Olli ovat mukana tiistaina esitettävässä esityksessä, jossa he säestävät sengenya-rummuilla afrikkalaista tanssia!

Kulttuuriviikon mainos.

Musiikinopiskelijat treenaamassa tanssiesitystä Kulttuuriviikolle.

 Aurinkoisia terveisiä syksyn keskelle ja hyvää viikkoa kaikille!

Apinavarkaita, vesisadetta ja kameleita

Low season eli hiljainen lomakausi näytti meille todelliset kasvonsa keskiviikkona, kun taivas täyttyi pilvistä ja vesisateet alkoivat. Eipä ihmekään, miksi olemme paikan lähes ainoat turistit. Lämmintä ja kosteutta on toki riittänyt huonommasta säästä huolimatta, ja olemme nautiskelleet lomailusta.

Tiistaina kävimme tutustumassa Ukundan keskustaan, joka sijaitsee vain varttitunnin matkan päässä loma-asunnoltamme. Pikkukaupunki on hyvin samantyylinen, kuin mihin olemme tottuneet. Puuhökkeleitä ja kojuja pilvin pimein, muutama siistimpi rakennus ja paljon vilinää. Paikalliset eivät ole selkeästikään tottuneet, että valkoiset turistit poistuvat Diani-rannan läheisyydestä kaupunkiin meihin kohdistuneiden tuijotusten ja hämmentyneisyyden perusteella. Itsehän tunnemme kuitenkin olevamme jo hyvinkin afrikkalaisia swahilinkielisine letkautuksinemme ja asusteinemme! Mukaan kojuista tarttui muutama ihana verhokangas (6e/kpl)!

Ukundan kojuja.

Keskiviikkona matkasimme aamusta kohti Mombasan keskustaa ja vanhaa kaupunginosaa tutustuaksemme paikalliseen kulttuuritarjontaan. Toki meillä tytöillä oli myös houkuttelevat basaarit mielessämme. Ennen lähtöä nautimme iloisesti aamiaista Sannan synttäreiden merkeissä!

Sannan synttäriaamupalalla.

Teimme kävelyretken vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Fort Jesus -linnoituksen ympäristöön. Historian mukaan linnoituksen rakensivat portugalilaiset vuonna 1593 ja yhtenä erikoisuutena pidetään linnoituksen muotoa, joka on ylhäältä katsottuna miehen vartalo. Nimi linnoitukselle tulee kristinuskosta Jeesuksen mukaan.

Maisemaa Fort Jesus -linnoituksen ulkopuolelta.

Kävelyretki kauniissa ympäristössä vaikutti aluksi hyvältä idealta, kunnes siihen lisättiin innokas, "ilmainen vapaaehtoistyöntekijä" paikkoja esittelemään. Jälkiviisaana haluan sanoa, että paikallisten hyväntahtoisuuteen ei ole luottamista näissä tilanteissa.

Eräs nuorimies otti meidät huolekseen heti, kun astuimme tuktukista (mopotaksista) ulos. Ympäristö oli meille outo ja se näkyi ilmeisen hyvin pyörimisestämme, koska muutaman sekunnin kuluttua meitä kävelytettiinkin jo linnoituksen pihamaalla "ilmaiskierroksella", josta sai halutessaan maksaa. Teimme saman tien selväksi, ettemme aio maksaa kävelystämme mitään, kun tarkoituksenamme oli viettää aikaa kaupungissa vapaamuotoisesti. Asia oli sillä hetkellä nuorellemiehelle täysin selvä. Matka jatkui lounaan kautta kohti basaareita ja varmisteluistamme huolimatta oppaamme halusi hyväntahtoisesti kuljettaa meitä parhaille putiikeille.

Houkutteleva kangaskauppa.

Mukaan maustekaupasta tarttui pussillinen ihania vaniljatankoja!

Lopuksi olimme jo tuohtuneita kyseiseen henkilöön ja aloimme tehdä lähtöä kiittämällä ystävällisestä esittelykierroksesta. Ja kuinkas paljon aiotte maksaa minulle? Anteeksi kuinka? Järkytys oli molemminpuolinen ja uskomatonta, mutta totta. Rahaahan nuorimies oli ainoastaan vailla, vaikkemme sitä aluksi halunneetkaan uskoa. Kiivaan sanailun jälkeen päättäväisesti poistuimme keskustelusta maksamatta penniäkään ja kirosimme oppaan maanrakoon. Miten röyhkeällä tavalla turismin muokkaamassa kaupungissa meiltä yritettiin jälleen viedä rahat! Pahanmaku suussa lähdimme takaisin majoituspaikallemme.

Päivän pelastukseksi saimme makeat naurut, kun yksi pihamaan puissa asustelevista apinoista kävi terassillamme varkaissa. Roskapussista pilkottava mango-jogurttipurkki lähti vikkelästi parempiin suihin, mutta sainpahan varkaasta todistusaineistoa!

Jogurtti näytti apinalle maistuvan!

Torstaina pilvinen sää piteli meitä asunnollamme, mutta iltapäivästä teimme rannalla pienen kävelyretken. Pääsinkin näkemään ensimmäistä kertaa eläviä simpukoita!

Tuulisessa säässä oli hauska hyöriä.

Simpukka näytti limaiselta!

Perjantaina surkuttelimme jälleen sateista päivää. Iltapäivällä kyllästyin huoneessa istumiseen ja tein hetken mielijohteesta vastaliikkeen kurjalle säälle. Otin jääkaapista ainokaisen lomasiiderini ja hyppäsin altaaseen. Siellä minä seisoskelin virvoke kädessä vesisateessa, ja tein mielikuvaharjoituksia aurinkoisesta lomapäivästä! Piristyipä päivä kummasti!

Ilo irti kaikin voimin Mombasasta!

Sadetta riitti moneksi päiväksi.

Vaikka ehdinkin lomasäätämme aikaisemmissa harmitella, sain tänään ilokseni perua sanani. Ihana aurinkohan se sieltä tuli aamulla esiin ja sai meidät pinkomaan aamupalan kautta kohti rantaa. Suunnitelmissamme oli kamelinratsastusta, jota paikalliset rannalla järjestävät.

Kyllä jännitti ennen jaloille nousua!

Puolen tunnin ratsastus maksoi 5 euroa/hlö ja kokemus oli kyllä erittäin hauska! Kamelit olivat laiskan rentoja, eivätkä onneksemme sylkeneet päällemme, kuten kyseisillä eläimillä saattaa olla tapana.

Kamelin selässä oli mukava jolkotella menemään.

Hauskaa oli!

Lopuksi silitin kamelia ja kiitin mukavasta kyydistä!

Kiva kamelikaveri!

Mombasa jää huomenna taaksemme ja maanantaina palaamme kouluarkeen. Hyvää syyslomaa Suomeen!

Menolippu Mombasaan

Eilisaamuna kymmenen aikoihin lähdimme suut hymyssä kohti lentokenttää. Ystävällinen opettajamme tarjoutui kyyditsemään meitä varmistaakseen lennolle ehtimisemme, sillä paikallisiin taksikuskeihin ei ole sopimuksista huolimatta aina sataprosenttista luottamista. Varasimme lennot pari viikkoa sitten netin kautta Fly54:lta, joka on paikallinen, luotettavan oloinen halpalentoyhtiö. Hintaa menopaluu-lipulle tuli 95 euroa, joten tunnin lentoaikaan nähden vaihtoehtoinen kahdentoistatunnin, 15 euron bussimatka huonoilla teillä jäi tappiolle.

Ihkaoikea menolippu Mombasaan!

Meillä oli lievästi sanottuna tuuria, kun törmäsimme aikaisemmin samalla viikolla ns. tutun tuttuun, jolle matkakohteemme Diani beach oli kuin toinen koti. Hän on itse kotoisin Mombasasta ja tarjoutui saman tien varaamaan meille ystävänsä majoituspalveluista mukavan loma-asunnon aivan rannan läheisyydestä. Yö Diani Campsite ja cottages: ssa ( http://dianicampsite.com/ ) maksaa näin hiljaisen lomakauden aikaan 10 euroa/hlö, joten varasimmekin mökin tyytyväisinä koko viikoksi.

Näkymä ovelta.

Ravintolassa on paljon suloisia kissoja, jotka tekevät ahkerasti tuttavuutta.

Diani beach on paikallisten tietojen mukaan maailman 14. hienoin ranta, joka on 25 kilometriä pitkä. Valkoinen hiekka ja sininen meri näyttävät todella vaikuttavilta, eikä sitä tunnelmaa sanoin osaa edes kuvailla! Lämpöä tropiikissa riittää päivittäin yli kolmekymmentä astetta, eikä öisinkään tarvi palella lämpötilan pysyessä kahdessakymmenessä asteessa. Täällä rantaleijonan hermot lepää!

Hiekkaan oli hauska kirjoitella.

Sanna nautiskelemassa rannalla.

Eräs huono puoli rannalla hengailussa ilmeni hyvin nopeasti: jatkuva "häiriköinti". Valkoinen turisti menettää ilmeisen helposti hiljaisen hetkensä, kun paikalliset miehet leiriytyvät viereen kyselemään kuulumisia ja suunnitelmia. Puhumattomuus ja huomiotta jättäminen eivät tunnu tehoavan sinnikkäisiin haastattelijoihin, mutta täytynee antaa se heille anteeksi. Aina voi paeta ja siirtyä tilanteista lämpöiseen meriveteen!

Riemunsekaisia hetkiä Diani beachilla!

Lisää juttuja lomakokemusten karttuessa! Mukavaa viikkoa lukijoille!

Viikko numero viisi

Viime viikolla pääsimme aloittamaan normaalin opiskeluarjen ja takana ovat ensimmäiset historialuennot sekä tanssitunnit. Opiskelukäytännöt muistuttavat osittain omiamme, mutta välillä meno on kuin alakouluajoilla. Osa tunneista on luentomaisempia eli tuttuun tapaan kirjaamme itsenäisesti tärkeimpiä asioita ylös ja vastailemme opettajan kysymyksiin. Toisella kurssilla taas käymme myös keskusteluja ja teemme ryhmätyötä. Kotitehtävät ovat olleet tähän mennessä helppotasoisia ja yleistietoon perustuvia. Yksi asia tietenkin harmittaa: opettajien ja opiskelijoiden myöhästely! Afrikkalaiseen tapaan kyseiseen asiaan myös suhtaudutaan hyvin löysästi, mikä saa säntillisemmän kiristelemään hampaitaan. Toinen tapa tuntuu myös joutavalta ja aikaa vievältä: opettajan ainainen paikallaolijoiden kysely. Ryhmien kohdalla, joissa opiskelijoita on paljon, tämä vie aikaa lähes 30 minuuttia, eikä opetettavalle asialle jää riittävästi aikaa! Turha vitsien heittely ja epäolennaisiin asioihin jumittuminen tuntuvat myös turhauttavalta ja lapselliselta. Tietynlaisen rennon asenteen haluaisin muuttaa suomalaisessakin opiskelussamme, mutta rajansa kaikella. Opettajan sanaa tulee uskoa sokeasti, eikä omien aivojen käyttö tunnu olevan aina sallittua. Meidän mielestämme tälläinen käytäntö tuntuu vanhanaikaiselta.

Jamit koulun pihalla.

Perjantaina lähdimme tyttöjen kesken shoppailemaan keskustaan. Ajatus liikkeellä olosta kaksin tietenkin aluksi vähän jännitti. Päiväsaikaan keskustassa on kuitenkin suhteellisen turvallista liikkua, kunhan pyörii suurimmilla kaduilla ja pysyy tavalliseen tapaan valppaana.

Yksi Nairobin suurimmista kaduista, jonka varrelta löytyy kivoja kauppoja ja ravintoloita.

Oikeastaan perjantaipäivänä keskustassa saa pelätä enemmän hullua liikennettä, jonka seassa täytyy osata poukkoilla ja ylitellä katuja päättömästi. Sääntöjä ei siis pahemmin ole! Tai sitten kukaan ei noudata niitä. Liikennevalojakin autoille on, mutta jalankulkijat tuntuvat liikkuvan etuoikeutetusti niin punaisilla kuin vihreillä valoilla. Ja ihmisiä on paljon, siis todella paljon!

Noh, hengissä selvisimme ja löysin uudet sandaalit Batabatasta (13e) ja kauan haaveilemani pitkän mekon (13e) torimyyjältä! Kävimme uudelleen kivassa Highlands-ravintolassa, jossa söimme tuttuun tapaan herkullista Tilapia-kalaa!

Päivä jatkui mielenkiintoisesti, sillä vuorossa oli ensi kokemus paikallisessa pääpostissa. Näin heti kärkeen vinkiksi tuleville Kenian kävijöille: kaikki postit Suomesta Keniaan vain kirjelähetyksinä! Jouduimme aikamoiseen pyöritykseen Suomesta saapuneiden pakettilähetystemme vuoksi. Tarkat selvitykset sisällöistä, useat allekirjoitukset ja maksut veivät kokonaisen tunnin. Ja ilman paikallisen ystävämme apua emme olisi kyllä tilanteesta selvinneet yhdellä reissulla! Kiitokset vielä Mayabsille!

Näkymä pakettivarastoon.

Paketit käsissä, mutta mutkia matkassa.

Päivä päättyi onnellisesti hapankorppu- ja puuronautintoihin sekä villasukkien kudontaan!

Ruokavarastot pullollaan viljaherkkuja Suomesta! Kiitos äidin!

Lauantaina koitti pitkänpiinaava letitysprojekti, jonka kuorotuttavani Doreen ja Winnie tulivat asunnollemme hoitamaan! Kuidut ostin jälleen etukäteen itse keskustassa sijaitsevasta hiustuotekaupasta hintaan 0,63 euroa puntti. Tällä kertaa päätin kokeilla punaista ja tummanruskeaa väriä.

Kuidut odottamassa pöydällä.

Doreen teki minulle ohuempia lettejä edellisiini verraten, joten aikaakin vierähti reilusti enemmän: huikeat kahdeksan tuntia! Tytöt tekivät kyllä todella hyvää työtä ja lopputulos oli kiitettävä. Hintaa projektille tuli 10 euroa.

Aika kului surffaillessa ja kutoessa.

Sunnuntaina ystävämme Ruth vei meidät rentouttavalle kävelyretkelle Nairobin metsään! Alue oli luonnonkaunis metsäpuisto, jossa ihmiset olivat viettämässä vapaapäiväänsä piknikin ja erilaisten pelien muodossa. Toiset lauloivat ja hyppivät narua, toiset ottivat rennosti päiväunia. Odotin kovasti näkeväni infokyltin lupaamia apinoita, mutta harmikseni yksikään ei näyttäytynyt.

Amerikkalaista jalkapalloa ilman jalkapalloa ja amerikkalaisia!

Puita ihmettelemässä!

Kävelimme aukeammalle alueelle ja kuulimme yhtäkkiä rumpujen soittoa! Eräs piknik-seurue oli kerääntynyt puun alle hengailemaan ja liityimme joukkoon kuuntelemaan kahden miehen jamittelua. Olli hyppäsi nopeasti mukaan rummutteluun ja lopulta Sannakin oli jo mukana opettelemassa afrikkalaisia tanssiliikkeitä tuntemattoman naisen johdolla! Kyllä juuri tämänkaltainen rento meininki ja ystävälliset ihmiset veivät taas paikan sydämestä!

Puistojamit ja -tanssit vauhdissa!

Ja sitten tulevista suunnitelmista: viikon rantaloma Mombasassa! Kyllä, otamme koulusta omaa lomaa ja lennämme ensi sunnuntaina kohti Kenian kuuluisaa rantakaupunkia, jossa meitä odottaa kuuman kosteat, valkoiset hiekkarannat basaareineen! Jee!